sunnuntai 26. elokuuta 2012

Neulegraffitteja Hesassa

Työpaja käynnissä
Lauantaina osuin sattumalta Vanhankirkon puistoon, missä puut oli vaatetettu neulegraffitein. Upea ja lämmin oli ilma ja ihanan värikkäät ja kekseliäät työt riemastuttivat. Sinne sai tulla virkkaamaan, tekemään tupsuja ym ihan vapaasti. Lapsia olikin runsaasti.Nämä työt ovat ensi maanantaihin eli  27.9. asti siellä.

maanantai 20. elokuuta 2012

Orvokin haaste

Orvokki oli saanut haasteen kuvata keittiötä lähikuvana. Sain haasteen häneltä ja ryntäsin keittiöön kuvaamaan hetkeä aiemmin keräämiäni salaatteja , lehtipersiljaa ja tilliä (omasta pellosta).
Toinen kuva on siten tätä roinaosastoa.

Haluan jatkaa haastetta seuraaville : Petriina, Plätty ja Laali.  Olkaa hyvät  ja toimikaa!!!!!Kiitos!

Runsauden pula


Vuosi sitten istutin naapurin aidan takaa karanneen pistokkaan, siirsin sen omalle "tontilleni". Tämä vuosi on ollut mahdottoman hedelmällinen, nämäkin Lepaan punaiset ovat kuin luumuja.. Ja ihan pikkiriikkinen on tuo pensas.
Omenoita tulee myös mielettömästi, lajike ties mikä, villipuu, siirretty joltain vanhan maalaistalon entisestä puutarhasta joskus 35 vuotta sitten.Vuosi sitten muutama omena ja nekin matoisia. Nyt terveitä on suurin osa.
Kyllä  miun kelpaa pitää lääkäriä loitolla, jos omenan päivässä syön.

perjantai 17. elokuuta 2012

Hortensiaa monen vuoden takaa

Kuivattujen hortensioiden kukkien kauneus on niin hauraan herkkää ja  suloisen väristä, etten ole raaskinut hävittää kukkia, vaikka ikää on tullut  jo kovasti.
Tuo rusehtavan punainen on tavallinen syyshortensia ja oli tuoreena valtavan kokoinen. Alempi valkoinen on pallohortensia. Säilytän niitä eteisen nurkassa isossa 10 litran pullossa. Saas nähdä kuinka kauan niitä vielä ihailen, luulenpa että ne pysyy ja pysyy nurkassaan

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kattoo kattoo

Käväisin perjantaina Helsingissä Ritarihuoneella Kamarikesän konsertissa. Se oli upea, kuinka paljon hyvin, hyvin lahjakkaita nuoria soittajia Suomessa onkaan. Samalla kattelin kattoi , harrastus sekin :)
Taivas kattona
Ritarihuoneen sisääntulon  kaunis holvaus
Asematunnelin uutta osaa lasikattoisena
Mutta tykkään kattoo kattoi..ja talojen yläkerroksia. Siinä on vaara lentää nurin, mutta silläkin uhalla. Yleensähän kadulla kulkiessa katselee eteenpäin, ihmisiä, näyteikkunoita ja katukiveystä. Ylöspäin katsominen vaatii pysähtymistä ja silloin  on hiukan jarruna muille kulkijoille. Siellä ne muutkin turistit tai provinssista tulleet kulkee töksähdellen.  Oli hieno päivä !

tiistai 7. elokuuta 2012

Remonttitaitoiselle

Pihalla viehättävä vesiallas kutsuu vierailijaa


Rehevän puutarhan siimeksessä yhdenperheen omakoti

Tilava makuuhuone
Osittain kalustettu olohuone
  
Ilmastoitu istuntosali
 Muistoja menneisyydestä, tämäkin asuinsija on joskus ollut rakentajiensa suuri unelma, ikioma pikkutalo puutarhan ympäröimänä, varmaankin joskus lähes sata vuotta sitten. Tontti  rakentuu  parin vuoden päästä, vieressä on jo uudiskerrostaloja kaikkine hienouksineen. Onneksi sain kuvattua ennen purkua. Muistaakseni tässä asuttiin vielä 70-luvulla.
Jotenkin niin haikeaa ajatellessa entisiä aikoja, tässäkin on varmaan monta onnellista hetkeä vietetty, kts.tuo ihananmuotoinen vesiallas.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Meilläpäin Meksikossa

Kotikaupunkini asuinalueellani on kylätoimintaa ollut 20 vuotta. Virkeää on ollut ja viime sunnuntaina oli hauskat 20-vuotisjuhlat Meksikossa. Täkäläinen VPK:n talo on keskeisellä paikalla ja siellä muinoin vietetyt jutut on olleet melko riehakkaita, siitä sanonta "meksikon malliin".Taloa siis kutsutaan Meksikoksi.

Tööt....kröh kröh, sanoo Studebaker
Päivä aloitettiin museoautokiertoajeluilla. Hyvä ,että vaihteet kestivät, mutta löpön haju oli melkoinen. Tunnelma katossa, olihan tuo melko matala menopeli. Ajan henkeen pukeutunut rahastajarouva kertoili paikan historiasta, onhan Kymijoki ollut rajana joskus.Olemme siis entisellä Venäjällä.


Isojoutsenten tanssi
Päiväjuhla oli iltapäivällä siis Meksikossa. Ohjelma arvokas historioineen ja soittokuntineen sekä tietysti oli myös keveän sarjan esityksiä(kuva). Rautatieaiheinen mininäytelmä nauratti yllätyksellisellä lopullaan ainakin minut. Muhkeat täytekakkukahvit kuuluivat asiaan.Eikä vaan yksi kakku, vaan niitä oli montaa eri näköä ja makua, (tottakai piti kaikkia maistaa, olen niin kamalan perso makealle!)


Elokaunokit..jenkkaakin tulossa
Illalla sitten polkaisin pellonpiennarta pitkin kuvassa näkyvän metsikön reunassa olevalle ladolle, jossa oli perinteiset latotanssit.Valtavat ahdekaunokit lähes raapivat sääriäni, menin lujaa etteivät punkit heinistä tulis  mukaan.Eivät ehtineet, onneksi.

Yks kaks kolme, tää on valssia

Tanssit on meillä jo perinteiset, agregaatti antaa soittajille voimaa, paksut lattialankut eivät notkuneet, vaikka matoilla pehmustetut laudat vähän keinahtelivat. Puffetti pelasi, lohileivät ja makkarat ja päiväjuhlasta jäänyt kakku tekivät kauppansa. Ostin 3 arpaa, joista kahdella voitin, suksipussi ! ja päähuivi. Onnekseni siellä oli pari oikein hyvää tanssittajaa. Puoli kymmeneltä polkaisin taas samaa oikoreittiä kotiinpäin, hikisenä , olihan tosi hellepäivä ollut. Hiki virtasi jokaisella. Mutta niin kovin mukavaa!
Näin se päivä meni Meksikossa, vaikkei ylletty  siihen muinaiseen "meksikon malliin" , onneksi!


"pikkusyntinen" raikaa


Kesäaikana joka kuukausi meillä on nuotioilta Kymijoen rannalla kaupungin järjestämällä nuotiopaikalla. Siellä omin makkaroin ja juomin vietetään kivaa iltaa soittotaitoisten antaessa rytmiä. Kylätoimikunta tuo kahvit ja pullat mukanaan. Nuo napakat naiset. Itse mieluummin järjestän ohjelmaa kuin olen emäntänä.

                                              Kyllä tällaisella "puolimaalla" on mukavaa asua!