lauantai 15. lokakuuta 2011

Kuujuhlat " Kouvolan Kiinassa"


Sulavaa tanssia ja eksoottista laulua, huono kuva.
Viehkoja nuoria Kiinasta
 Vieraat saivat maistuvan ruoka-annoksen
Sisääntuloportti China Centeriin, ent.meijerirakennus

Tänään vietettiin taas kerran täällä kiinalaisten suurta kuujuhlaa, perheen, ystävyyden ja uuden sadon juhlana tunnettu  lokakuun täydenkuun aikoihin. Väkeä oli runsain mitoin, mukana myös muitakin maahanmuuttajia. Ohjelmaa, laulua ja tanssia ja sitten odotettuna maukas kiinalainen ateria, lisänä vielä kahvia, hedelmiä, pähkinöitä, ja kuukakkuja. Ja kaikki tämä täysin ilmaista.

Sää oli taas mahtava pyöräillä tapaamaan tuttuja (eivät ole kiinalaisia). Täällä on paljon nuoria Kiinasta opiskelemassa ja he ovat todella hymyileviä ja ystävällisiä ja kovin kohteliaita vanhempia ihmisiä kohtaan.
Lisäksi shoppailin edullisesti, 3 huivia mm.

Ihan oli mukavaa vaihtelua pihatöihin. Ensi lokakuussa taas uudestaan, on jo perinne, vuosi sitten olin myös mukana.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Syötäviä


Molemmat marjat on ihan syötäviä, olisipa vaan nuo mustat yhtä suuria kuin kuvasta voisi luulla.Villiviinin marjatkin näyttävät ihan viinirypäleiltä, tosin minimuodossa. Lähinnähän ne ovat linnuille herkkua.

Punainen ja musta, maagiset värit mulle (ensimmäinen elokuva exmieheni kanssa ensimmäisenä tapaamisiltananamme
oli nimeltään Punaista ja mustaa )

Onkohan teillä lukijoillani samantapaisia kiinnekohtia joihinkin  väreihin, olisi mielenkiintoista kuulla:

perjantai 7. lokakuuta 2011

Musiikkitaloa, pikavisiitti

Näkymä alatasolle ja kahvila vasemmalle
Alatasolta ja naulakoilta ylös, katossa valtava teräksinen veistos Saksofoni (naisen tekemä)

Kahvila täyttä laiseinää, auringossa kuuma
Manneheimintien katutasosta laskeudutaan lipputiskille, katosta riippuu tuo valtava veistos
Pikavierailuni musiikkitalossa keskiviikkona palattuani 'ritseilyltä'. Oli kirkas auringonpaiste, arvaatte että oli kuuma istua kahvilassa auringon paistaessa ison lasiseinän takana.
Miehekäs, ylväs, veistoksellinen ja monumentaalinen tuo talo on, onneksi 19.10 menen konserttiin, että näen myös salin.
Kannattaa käydä pällistelemässä, on avoin kaikille.